
Tutkimuksen mukaan avioseksi on mainettaan parempaa: yli puolet suomalaisista on tyytyväisiä seksiin avioliitossaan
Yli puolet suomalaisista on tyytyväisiä seksin laatuun ja määrään avioliitossaan. Etelä-Suomessa avioseksiin ollaan kokonaisuudessaan tyytyväisimpiä. Monet avioparit ympäri Suomen harrastavat seksiä vähintään kerran viikossa. Tämä selviää Kaalimato.comin Seksuaalisuuden Suomi -tutkimuksesta. Seksuaaliterapeutin mukaan avioseksillä on turhaan huono maine.
Yli puolet (54 %) suomalaisista kertoo olevansa tyytyväisiä seksin laatuun avioliitossaan ja lähes yhtä moni (53 %) kertoo olevansa tyytyväisiä seksin määrään.
– Tyydyttävän seksielämän osa-alueita ovat seksuaalisesti yhteensopiva kumppani, avoin kommunikaatio sekä yhteinen motivaatio hyvän seksielämän ylläpitämiseen. Kun kumppanit ovat asuneet pitkään saman katon alla, molempia tyydyttävän ja monipuolisen seksielämän ylläpitäminen on usein haasteellista, kertoo Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen.
43 prosenttia suomalaisista aviopareista kertoo harrastavansa seksiä vähintään kerran viikossa.
Länsi-Suomessa ollaan tyytyväisiä laatuun ja Itä-Suomessa määrään
Tutkimuksen mukaan eteläsuomalaiset ovat kokonaisuudessaan tyytyväisimpiä avioseksiin: 14 prosenttia kertoo olevansa erittäin tyytyväisiä seksin laatuun ja 18 prosenttia erittäin tyytyväisiä sen määrään.
Itäsuomalaiset ovat eteläsuomalaisten ohella tyytyväisimpiä avioseksin määrään, ja länsisuomalaiset ovat muita tyytyväisimpiä seksin laatuun. Seksuaaliterapeutin mukaan laatu ja määrä yleensä korreloivat keskenään.
– Mitä tyydyttävämpää seksi on, sitä enemmän sitä halutaan usein harrastaa. Käsitys tyydyttävästä seksistä kuitenkin vaihtelee ihmisen ja elämäntilanteen mukaan. Joillekin kokemus hyvästä seksistä voi muodostua yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden kautta, kun toinen kokee seksin tyydyttäväksi orgasmin kokemisen kautta, Lavikainen toteaa.
Seksilelut kuuluvat joka kolmanteen aviovuoteeseen
Seksivälineet jakavat naimisissa olevien suomalaisten mielipiteitä. 33 prosenttia aviopareista omistaa jonkinlaisen seksivälineen, ja 18 prosenttia olisi kiinnostunut hankkimaan leluja makuuhuoneeseensa. Vastaavasti 46 prosenttia naimisissa olevista ei ole kiinnostunut seksivälineistä.
– Parit ovat usein kiinnostuneita seksivälineistä, kuten pariskuntavibraattoreista, jotka stimuloivat molempia yhtä aikaa. Toki lähes kaikki seksivälineet sopivat parien yhteiseen käyttöön ja se voikin olla mitä mielikuvituksellisempaa, vinkkaa Lavikainen.
Mikäli seksielämä on päässyt väljähtymään, seksuaaliterapeutti kehottaa aloittamaan korjaustoimenpiteet keskustelusta.
– Ensin kannattaa keskustella molempien toiveista, tarpeista ja haluista. Kumppanilta ja myös itseltään kannattaa kysyä, onko seksi riittävän tyydyttävää tai tuleeko läheisyyden tarve tyydytetyksi tällä hetkellä ja tässä parisuhteessa. Sen jälkeen on helpompi ratkaista, tehdäänkö seksivälinehankintoja, panostetaanko läheisyyteen vai satsataanko molempiin, Lavikainen ohjeistaa.
Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n suunnittelemaan ja analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään Seksuaalisuuden Suomi -kyselytutkimukseen. Kysely toteutettiin Bilendin M3 -verkkopaneelissa huhtikuussa 2023. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava. Tutustu aiempien vuosien tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.
Lisätietoja:
Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661
Annukka Lavikainen, seksuaaliterapeutti, Kaalimato.com, [email protected]
Kaalimato.com – Todennäköisesti Suomen seksikkäin verkkokauppa. www.kaalimato.com
Näin usein suomalainen harrastaa seksiä - kesä on aktiivisinta aikaa!
Näin suomalaiset puhuvat seksistä
Suomalaisten esileikki kestää varttitunnin - näin esileikkiä kuvaillaan
Seksi auttaa suomalaisia jaksamaan kiireessä
Suomalaisten mielestä seksi on parempaa parisuhteessa
Näin suomalaiset yhdistävät seksin ja lapsiperhearjen
Nämä asiat lisäisivät eniten suomalaisten nautintoa seksissä
Suomalaisten 10 yleisintä seksihaasteetta
Seksi on monin tavoin parempaa ruuhkavuosina
Näistä seksiasioista suomalaiset haluavat puhua kumppaninsa kanssa
Joka kymmenes suomalainen kokee seksuaalista haluttomuutta parisuhteessaan
Puolet suomalaisista on kokenut seksimokia
Näin seksi vaikuttaa suomalaisten mielialaan - hyvä seksi on avain onnelliseen arkeen
Kaksi kolmesta suomalaisesta nauttii seksistä enemmän, kun on fyysisesti hyvässä kunnossa
Näin suomalaiset löytävät aikaa lemmenhetkille
Kun yhdyntä on ohi liian nopeasti
Älylaitteet ovat vähentäneet seksiä joka kolmannella suomalaisella
Lähes joka kolmas suomalainen on lähettänyt vihjailevia kuvia tai videoita
Lähes puolet suomalaisista kaipaisi enemmän seksikehuja
Lähes joka kolmas suomalainen haluaisi puhua seksistä avoimemmin kumppaninsa kanssa
Nämä lupaukset tekemällä parisuhteen seksielämä paranee
Seksuaaliterapeutin vinkit viiteen yleiseen seksielämän ongelmaan
Seksuaaliterapeutti: Tämän takia oma ja kumppanin rakkauden kieli on hyvä tuntea
Pohjois-Suomessa harrastetaan eniten seksiä ja ollaan tyytyväisimpiä seksielämään
Lähes kolmannes suomalaisista pitää tuhmien puhumisesta - näin aloitat tuhman sanailun onnistuneesti
Avoin suhde kutkuttaa ajatuksena lähes joka viidettä suomalaista
48 prosenttia suomalaisista vain melko tyytyväisiä seksielämäänsä - miten seksielämää voi parantaa?
30 prosenttia suomalaisista kertoo haluavansa seksiä enemmän kuin kumppaninsa
Suomalaiset kaipaavat seksielämäänsä monipuolisuutta
Miehet avautuvat suorituspaineistaan
Seksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset löytyvät Keski-Suomesta
Lauantai on karkki- ja seksipäivä
Lähes kolmannes suomalaisista haluaa seksiä useammin kuin kumppani
Lähes puolet suomalaisista harrastaa seksiä vain muutaman kerran vuodessa
Alle kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu seksihaluista- ja toiveista kumppanin kanssa säännöllisesti
Miehet joustavat naisia useammin seksuaalisista mieltymyksistään kumppaninsa vuoksi
Hei Annu,
ongelmani voi olla hieman epätavallinen, mutta mikä neuvoksi, kun mieheni ei laukea/saa orgasmia seksin aikana. Itse saan orgasmin kovinkin helposti...
Poikaystäväni haluaisi katsoa pornoa yhdessä, mutta itse en niinkään innostu aiheesta. Ajattelin kuitenkin kysyä, olisiko esim. kaalimadolla valikoimissaan pariskunnille sopivia pornoelokuvia? Tai elokuvia...
Moi Annu, Olen Bi ja minua on nyt vähän aikaa kiihottanut se että tyttöystäväni yhtyisi minuun Strp-on:lla. Pitäisikö minun kysyä sitä häneltä vai onko se liian outoa?
Moi Annu. Eli minulla on yksi aika iso ongelma, eli tyttöystäväni on jo pitkään pyytänyt että harrastaisimme kolmenkimppaa jossa toinen mies myös panisi myös minua ja menin lopulta siihen suostumaan...
Ollaan tyttöystävän kanssa harrasteltu seksiä jo useampia kuukausia, mutta (omana) ongelmana on ollut se, etten ole saanut häntä tulemaan kertaakaan ns. aktin aikana. Hieman homma turhauttaa...
Terve annu!Tyttöystäväni on niin lihava että minulla ei yletä penis pimperoon,pitäisikö hänen laihduttaa vai minun hommata sitä peniksen kasvatus voidetta
Hei. Mun 32v avomieheni jäi kiinni äskettäin puhelintekstailusexistä tuntemattomien naisten kanssa. Numeroita saa kuulemma teksti-tv:stä ja hän kertoi harrastaneensa ko.
Hei taas! Kyselin viime vuoden puolella siitä kun seksuaalisesti meillä oli ollut aika hiljaista lasten yms takia ja neuvoit keskustelemaan vaimoni kanssa. Oukei...
Moi. Olen m 35v, 5 vuotta parisuhdetta takana. Meillä on yksi 10 kk lapsi. Seksielämä ja koko suhde on ajan myötä hiipunut. Olen itse vapaamielinen seksin suhteen, netistä tulee katsottua kaikkee mahdollista homo...
Hei taas Annu ja kiitos aiemmista vastauksistasi. Vähän täytyy vielä kysyä ja kertoa lisää. Valitettavasti en ole oikein voinut keskustella vaimoni kanssa läheisyydestä/seksistä...
Hei!
Olemme alle kolmekymppisiä. Suhde on aika uusi eikä ole edennyt vakavaksi. Mieltä vaivaa partnerini ennenaikainen siemensyöksy. Tiedän että syy siihen voi olla psyykkinen tai fyysinen.
Hei!!!
Olen 19 vuotias nuori nainen ja asun yhdessä poikaystäväni kanssa. Makuuhuoneessa on suhteen kuluessa hiljentynyt paljonkin, ja suurin syy on varmasti siinä...